Viimeset viikot, päivät ja tunnit kuluu koko ajan aivan kamalalla vauhdilla, mutta puhutaan ajankulun nopeudesta vasta perjantain ja lauantain välisen yön blogikirjotuksessa. Tänään viä tavalliseen tapaan kuulumisia ja väkisen vitsikästä tapahtumakerrontaa.
Kaks viikkoa sitten tiistaina käytiin mamán kaa salilla kovasti liikkumassa, sain taas tunnin kulutettua kuntopyörällä ja kävelykoneessa. Ruoan jälkeen menin keskustaan Landyn ja Aileenin kanssa ostamaan mulle mekkoa, mutta ei ihan löydetty sitä mitä etittiin. Päädyin siis ostaan kaks mekkoa, kun kerran halvalla sain eikä täydellistä löytynyt ;)
Kekiviikkona käytiin tätien kanssa aamupalalla hauskassa ravintolassa, itse tilasin enchiladoja, siinä on yks ruoka mitä varmasti tuun ikävöimään. Tätien kanssa kulutettiin aamupäivä jutellen ja juoruten. Aamupalan jälkeen kotona aloin pakata käsimatkalaukkujani ja tein vesperin loppuun, nyt voin huoletta menna riparille kunhan äiti vaan toimittaa mun verokortin kirkkoherranvirastoon. Illemmalla mentiin mamán kaa rautatiemuseoon ja kierreltiin hetki siellä. Ja sitten myöhään illalla menin Norman kotiin kattoon elokuvaa ja jäin yöks :) Torstaina mentiin siitten Norman kaa Mundo A -nimiseen vesipuistoon. Oli tosi kivaa ja vesi melko kylmää :) Vahingossa join viis kuollutta ampiaista, tai no en mä niitä juonut kun syljin ne lattialle heti kun tunsin jotain karvaista kokiksessani. Oli ällöä. Iltapäivällä mentiin Norman kanssa mun seuriskavereitten mukaan lauluharjotuksiin ja sen jälkeen laulamaan kirkkoon, oli kans tosikivaa :D Kurkkuun tosin sattu mutta myöhemmin hoksasin etten ollu juonu koko päivänä muuta kun yhden tölkin kokista. Vähän jo kurkkua kuivas.
Perjantaina loppu bensa koko osavaltiosta, samoin kaikilta muilta lähialueilta. Ei ollut bensaa yhtään misään yhtään kenellekään. Kuvitelkaa vaan. Facebook räjähti "bensa loppui"-meemeistä ja kukaan ei halunnu mennä yhtään minnekkään. Itse menin silti mummulaan kun kerran oli kutsuttu. Mummulassa oli paljon väkeä ja paaaljoooon ruokaa. Syötiin riisiä, tacoja, täytettyjä chilejä, enjitomatadoja, lihakastiketta, papumössöä ja jälkiruuaks sitä meksikolaisten outoo riisipuuroo :D Oli mukavaa :D Sain mummulta etukäteen jäähyväislahjaksi tosi nätin paidan jossa on eteen bordattu kukkia meksikotyyliin :) Illalla kotona jatku syöminen papán työkavereiden kanssa. Yhden hampurilaisen jouduin syömään ja sitten alettiin laulaa. Puolenyön jälkeen lähti vieraat ja päästiin nukkuun.
Lauantaina kotona järkkäilin tavaroita ja valmistelin pakkaamista kattomalla youtube-videoita siitä miten pakata hyvin. Opin jotain uutta, nyt osaan jo kääriä vaatteet rullalle. Iltapäivällä menin nuorteniltaan ja oli jälleen kerran tosi mukavaa. Nuortenillan jälkeen illalla menin naapurien kanssa niitten siskon yllätysjuhliin. Oli tosi kivaa, ne on mukavia tyyppejä :D Enste oltiin jonku kotona syömässä kakkua ja pelaamassa sudet vastaan hyvikset korttipeliä ja myöhemmin mentiin baariin.
Maanantaina menin Norman ja Elin kanssa luistelemaan. Oli tosi kivaa, vieläkään en osaa pyörähdellä hokkareilla. kkaduin kaks kertaa yksikseni ja yhden kerran Norman kanssa, olin just sanomassa Normalle että pitää kiristää sen luistimet ja sitte se päättää kaatua ja ottaa musta tukee ja mäkin kaadun xD oli ihan järkyttävän hauskaa :D Pääsin myös hienosteleen Norman kaverille joka työskentelee siä jäähallilla että mullapas on ulkoilmakenttä luistelua varten. Oli hauskaa :D Illalla mentiin Norman kotiin ja hengailtiin ulkona joittenki Norman ja Elin kavereitten kanssa ja mentiin syömään tacoja :D
Tiistaina mentiin taas aamulla salille ja sen jälkeen kotiin laittamaan ruokaa. Illalla mentiin Tädin kkotiin syömään kakkua ja sain jopa kuunnella kuinka setä soittaa pianoa ja sitten juteltiin paljo taiteesta ja etenki niistä tauluista jotka siellä on seinällä. Oli kivaa vaikka kastuttiinki läpimäriks siinä sitsemän metrin matkalla autosta sisälle.
Keskiviikkona mentiin jälleen kavereitten kanssa keskustaan. Odottelin rakkaita ystäviäni tuleviksi paikalle ja löysin Mauran ja Zoen jotka sitten varastin mukaani. Rakkaat ystävätkin saapuivat paikalle lopulta ja mentiin lättykahvilaan lätyille ja kahville. Itse söin paikallisen guayabalätyn joka siis sisältää paljon guayabaa sekä guayaba-smoothien, ei en tykkää guayabasta sitten lainkaan. Lättyjen jälkeen oltiin kävelemässä pyhän Markuksen puutarhan läpi kun yks cholo alkaa jutella meille. Se puhu lähestulkoon tunnin verran ja puhu niin oudosti ku cholot vaan puhuu, lähestulkoon mitään en ymmärtänyt. Lopulta päästiin kuitenki tyypistä eroon ja jatkettiin matkaa. Oli hauskaa kunhan vaan päästiin cholosta eroon.
Torstaina aamupäivän heiluin kotona järjestellen asioita ja kävin ostamassa siskoilleni "rippilahjat". Iltapäivällä mentiin Elin kanssa jälleen Norman kotiin, mentiin sinne yökylään :) Tehtiin hulluja kurkkuja iltapalaks, katottiin elokuvia ja illalla pilaviestiteltiin randomtutuille. Mentiin nukkuun jo kahden aikaan ja seuraavana aamuna katottiin loppuun se keskenjäänyt kauhuleffa sekä höpistiin kaikenlaista :) Yökylästä suunnattiin Ruthin kotiin yllätysgrillijuhliin, jotka ei lopulta ollu kovin yllätysgrillijuhlat, koska Ruth kerto mulle jo etukäteen :) Oli silti tosi kivaa vaikkei kaikki paikalle vaivautunutkaan :D Syötiin ihan liikaa chorizoo ja makkaraa.
Illalla suuntasin Rotarylle, luvassa hallituksen vaihto ja uusien vaihtarien abanderamiento. Oli tosi paljo väkee, tosi hyvää ruokaa ja kyllä se mun papá vaan on kamalan komee ja hyvä klubin presidentti. Veljeni José on nyt virallisesti valmis vaihto-oppilas. Aikaa kulu sopivasti lähestulkoon yhteen asti jutellessa kaikkien kanssa, tällä kertaa en päässy huijaamaan ketään.
Lauantaina aamulla aikasin ylös ja elämäni ensimmäiseen Baby showeriin. Baby showerin ideana on lähinnä syödä hyvin, nähdä tuttuja ja viedä lahjoja vielä syntymättömälle lapselle. Oli silti kivaa :D Illalla vuorossa oli Josén ylppärit, ja koska ollaan Meksikossa on kaikki ihan toisin ku Suomessa. Suomessa lauantaina saadaan todistukset koululla ja sen jälkeen kaikki järjestää omat juhlansa omissa kodeissaan tai missä nyt haluavatkin järjestää. Meksikossa Otetaan valmistujaiskuvat maaliskuussa, lopetetaan koulu toukokuussa, saadaan todistukset kesäkuussa ja pidetää pelkille ylioppilaille perheineen maksullinen yhtein juhla illalla. Toisin sanoen iltapuku päälle ja hienolle illalliselle muitten kanssa. Ja ruuan jälkeen tietenkin tanssitaan :D <3 <3 <3 Mun ylppäreissä kyllä sitte tanssitaan pitkälle yöhön, varautukaa siihen :D
Neljän aikaan aamuyöstä menin nukkumaan ja sunnuntana kymmeneltä ylös suihkuun ja kaunistautumaan pikkusiskojen "rippijuhlia" varten. Saavuin kirkkoon juuri sopivasti ajoissa odottamaan siskojani ja perhettäni saapuvaksi. Saapuivat varttin verran myöhässä mutta mitäpä tuosta kun pappikin saapuin 25 minuuttia myöhässä. Oli tosi upee päivä, tosi kauniit siskot, tosi kaunis juhlapaikka, tosi hyvää ruokaa ja tosi hyvä meno. Näissäkin juhlissa sai tanssia loppuun asti ja kyllä reisissä tuntuu että tanssi. Näissä "rippijuhlissa" nautin samalla tavalla ku omissani :D Tosi mahtavaa :)
Maanantaina olin ekan perheeni luona lähestulkoon koko päivän, illemmalla sitten menin mummun kanssa ostoksille, ostin tuliaisia :D enpä kerro vielä mitä ostin, se nähään sitte ku puran laukkuni :D Tiistaina (eli tänään) käytin koko päivän laukkujen pakkaamiseen. Ette ehkä ikinä usko mutta sain kaikki vatteet mahtumaan yhteen matkalaukkuun!!!! Painoo laukulle tuli kuitenki 25 kiloo eli täyty vähä tasata toiseen laukkuun kilojen puolesta.. Kaikki mitä halusin kotiin tuoda on tulossa kotiin! Vähä jännittää päästetäänkö mun käsimatkalaukkuni läpi käsimatkalaukkuna mutta yritetään :) Suurinpiirtein 5 päivää ja oon taas kotona!
Olganne <3
PS. lerlgkjaåäperobnva-leor4jsrekd
Kasvissyöjä - Lihansyöjä
Kaikkiruokanen - Vaihtari
En oo kuulkaa sitte lihonu enkä laihtunu
Perhe #2
Naapurin siskon yllätysjuhlat
Kai kuulitte jo että Meksikon ja Yhdysvaltojen välisen kokaiini- ja heroiiniliikenteen pomo "El Chapo" Karkas jälleen kerran vankilasta, tällä kertaa sopivasti samaan aikaan ku Herra Peña Nieto yksityistaa suuren osan Meksikon julkisesta terveydenhuollosta?
Serkukset kuin kaksi marjaa <3
Kahden vuoden ikäero, kumpi on vanhempi?
Mi barrio me resbalda culeros!
Perheen penkki rautatieasemalla
Seuriksella, mummulta saatu paita päällä
Norma luistelee
Norman kaveri ja Eli luistelee
Landy, Sara, Richy ja minä
Landyn isä kysy että kuka tää Ricardo oikeen on ja mä sanoin sille että se on yks pätkä ja sitte landyn isä sano että se ei sitte oo mikään henkivartija (espanjaksi guardaespalda=selänturvaaja) vaan pepunvartija (espanjaksi guardanalgas=pepunturvaaja) koska ei yllä suojeleen selkä. Puhuin siis Landyn isän kaa puhelimessa ja tän vitsin jälkeen kävelin sitten keskustassa hörötellen vitsille niinku vähäjärkinen kakara pieruvitsille.
Zoé ja Maura
Omar the grillimaisteri
Hullut kurkut
Eli ja Norma
Matkalla Josén juhliin
Rotarylla
Mi papá
"rippijuhlissa"
Minä, SheRicky, Alex, mi tio David, Ale, Mariana ja Yazmin
Minä Yazmin ja Cintia
Perhekuvaa
Mummu, minä ja Letty
Norma
Omar
Tania
Landy
Mija<3
Kauniina jajaja xD